Bioretriittini eli mitä opintovapaa on opettanut?
Bioretriittini on ylittänyt puolivälin. Aika monta kertaa olen nähnyt edessäni kohoilevia kulmakarvoja ja otsaryppyjä, kun olen kertonut opiskelevani biotaloutta. Mitä kummaa se on? Syyskuusta joulukuun loppuun pänttään resurssiviisauksia ja uppoudun bioihmeitten maailmaan täysipäiväisesti (melkein). Voinen tunnustaa teille, että olen löytänyt itsestäni salamaailmanparantajan. Tai ehkä se ominaisuus ei ole ollut ihan piilossakaan, mutta tällä matkalla maailmanparantaja minussa on väkisinkin vain vahvistunut.
Biotalous tulee kyynikoiden yskähtelystä huolimatta. Se ei ole viherhörhöilyä, eikä pipertelyä. Ei sen vähempää kuin ”talouden uusi suunta” ja ilmastonmuutoksen ratkaisija. Mantra kuuluu; ”hiilitaloudesta biotalouteen”. Hiili- ja öljytaloudesta pois hyppääminen vaatii uutta tapaa ajatella. Aika monta perinteistä tavaraa, kuten esimerkiksi ilmapallo tai hammasharja, täytyy korvata ympäristölle kestävämmillä materiaaleilla. Sellaisilla, jotka eivät jää haitallisena jätteenä maapallolle pyörimään. Fossiiliset polttoaineet korvataan uusiutuvilla ratkaisuilla. Kaikessa mitä teemme ja kulutamme, otetaan jatkossa huomioon ympäristövaikutus. On pakko, koska entiseen tapaan ei ole mahdollista matkaa jatkaa. Tarvitaan uusia keksintöjä, elinkeinoja, kehitystä. Luonnonvarat ovat rajallisia. Siksi niistä täytyy pyrkiä ottamaan kaikki hyöty irti ja pistää materiaalit kiertoon aina kuin mahdollista. Voi siis sanoa, että tämä koulutus on ollut jonkinlainen ”bioherätys”.
Vanha kansa tietää, että puusta voi tehdä mitä vaan. Puusta on hyvä sahata lautaa, lämmittää taloja, vuoleksia puulusikoita, keitellä tervaa ja tikkuviinaa lääkkeeksi ja tehdä paperia. Kun puuta nakerrellaan vielä pienempiin osiin; nanoselluloosan osasiin, siitä alkaa syntyä myös aineyhdisteitä kemikaali-, lääke-, elintarvike- ja tekstiiliteollisuuteen. Tälläkin hetkellä popsimme mm. jogurttia syödessämme ”puolet petäjäistä”. Me katajainen kansa olemme kyllä aika edistyksellisiä näissä puuasioissa. Ja vielä pidemmälle pystymme menemään.
Vaikka biotaloudessa puhutaan paljolti puusta, on biotalous vielä valtavan paljon laajempi aihealue kuin pelkkää sellunkeittoa tai sen sivuvirtoja. Siihen kuuluu kaikki luonnon antimet; kasvit, eläimet, levät, vesi, energia ja elämykset. Biotalous muuttaa maatalouden roolia ja merkitystä, kun esimerkiksi pelloilla ryhdytään tuottamaan muutakin kuin elintarviketeollisuuden raaka-aineita.
Uusiin asioihin liittyy aina epävarmuutta, epäilyä ja epäonnistumisia. Esimerkiksi Kanadassa ongelmaksi koituivat rotat ja oravat, joiden mielestä puupohjaisia komponentteja sisältävät autot ovat liian hyvän makuisia. Muovi- ja metalliosien korvaaminen ei ole ihan helppo juttu.
Vastoinkäymisistä huolimatta kannattaa yrittää. Suuret linjat ja koneistot puskevat alalle myötätuulta, mm. Euroopan unioni tukee enenevässä määrin biotalouden kehitystä ja siitä povataan erityisesti maaseutu- ja rannikkoalueilla kukoistavia menestystarinoita. Ja miksipä niin ei olisi: biotalouden resurssilähteet ovat maaseudulla.
Kun ajatuksen vie vielä vähän pidemmälle, on ihminenkin osa biotaloutta. Ihminen on valmistettu uusiutuvista materiaaleista (ja myös aika helppo kierrättää). Meidän tuotoksiamme voisi ja pitäisi jalostaa enemmän hyödyksi. Ja nyt en tarkoita ainoastaan peräpäästä tulevaa tuotosta, vaan myös yläpään hengentuotoksia. Ihmisen resursseja viisaasti jalostamalla voivat ihmiset ja yhteisöt tuottaa paljon hyvää ympärilleen, -tai sitten pilata ilman, veden ja ilmapiirin.
Kirjoittanut:
Sari Tulila
Hiukan biohurahtanut elinkeinoasiamies ja Bioerko-opiskelija
Julkaistu Suonenjoki -lehdessä 22.11.2018
